Vauhtia ja sielukkuutta

Agility on lajina yllättänyt minut monella tavalla. Eläinten kanssa urheilu on ollut jo pitkään hevospuolelta sydäntäni lähellä ja koiraurheilussa on paljon samaa, mutta myös niin paljon eroa. Tiesin että agilityn kuvaaminen vaatii nopeutta ja silmää sille, mitkä kulmat sopivat vauhdin ja tehtävien kuvastamiseen parhaiten. Pyysin saada kuvata paria tuttuni koiraa kotikentällämme harjoitusmielessä. Viime aikaisiin potretti- ja tuotekuvauksiin verrattuna tuntuikin siltä, että paras lopputulos olisi vaatinut monta kuvaajaa yhtä aikaa.

Koira on mielestäni kaunis ja kuvauksellinen eläin. Minusta koirasta on paljon helpompi ottaa hyviä kuvia, kun sillä on tehtävä ja se keskittyy siihen. Olen nähnyt myös mahtavia koirapotretteja, mutta niissä haasteet ovat toisenlaiset kuin näissä kuvauksissa. Mietin tätä kuvausta valmistellessani, kuinka lähellä suorittavia koiria voin kameroineni olla. Nämä koirat olivat toki sen verran kokeineita, etteivät ottaneet minkään sortin häiriötä kuvauksista. Lähinnä täytyy pysyä poissa ohjaajien ja koirien juoksulinjoilta. Jotkin kuvakulmat toimivat paremmin kuin toiset ja ehkä seuraavissa kuvauksissa keskityn kuvaamaan lokaatiosta vain paria estettä, kun nyt yritin ehtiä moneen paikkaan yhtä aikaa.

Kepit ovat yksi varmasti agilityn kuvatuin este. Tässäkin kuvasarjassa mielestäni välittyy, kuinka koira löytää rytmin ja vauhti kiihtyy. Kun kuvataan urheilusuoritusta stillkuvalla haluan, että tekemisen intesiteetti välittyy katsojalle. Stillkuvan voima onkin sen ikuistama sekunnin murto-osa. Näissä kuvissa oli hauska leikkiä rajauksella. Kepit esteenä muodostaa lineaarisen linjan kuvaan ja rajaus tuo esteen kuvasta esiin. Näin tuntuu kuin vauhti kiihtyisi entisestään.

Kun koiraa itse ohjaa, kaikki tapahtuu omasta mielestäni salaman nopeasti. Vasta nästä kuvista näin todellisuuden kuinka kaukaa koirat saattavat esteelle ponnistaa ja kuinka pitkälle ne laskeutuvat esteen jälkeen. Itselleni löytyi siis myös teknisiä oivalluksia, joita voi käyttää mahdollisesti ohjauksen apuna.

Toivon että näitä kuvia katsoessasi niistä näkyy myös, että nämä koirat nauttivan näistä tehtävistä. Ne odottavat vuoroaan monesti kärsimättöminä ja joskus tuntuu, että hidastaminen on kaikkein vaikein tehtävä niille.

Seuraaviin kuvauksiin jäi toki parannettavaa ja paljon opin vasta kuvauksen jälkeen editointivaiheessa. Jos kohta otan paljon lopulta hylkyyn meneviä kuvia esim. henkilökuvauksissa, voitte vain kuvitella kuinka paljon niitä tuli tällaista urheilua kuvatessa. Oppia ei voi kuitenkaan kuin harjoittelemalla. Tuo lausahdun soveltuu kaikkiin harrastuksiini :D Siksi koenkin että harjoittelu lajista riippumatta onkin palkitsevaa.

Mielestäni tähän kuvaan kiteytyy merkittävä osa agilityä. Se on koiran ja ihmisen välistä kommunikointia ja yhteistä suorittamista. Jotta suoritus onnistuisi parhaalla mahdollisella tavalla, täytyy molempien olla samalla tasolla ja hoitaa oma tonttinsa. Agility on kommunikointia, sillä ratapiirroshan on vain ohjaajalla. Urheilu on aina fyysinen- ja psyykkinen kokonaisuus ja tämä laji ei missään nimessä ole poikkeus.

Kuten valokuvauksessakin haen inspiraatiota katsomalla muiden suorituksia myös agilityssä. Motivoivimpia suorituksia ovat olleet ne harrastustovereiden sekä kilpailijoiden tekemät suoritukset, joissa tuon yhteisen kommunikaation aistii ilmassa. Näkee kuinka sekä koiralle että ohjaajalle on hyvin selvää, mitä seuraavaksi tapahtuu. Molemmat tuntevat toisensa. Ensi kerralla kun näette ottamiani agilitykuvia. haluan tuoda teillekin läpinäkyväksi juuri tuon fiiliksen ja yhteyden. Haasteita siis riittää ;)

Kiitos vielä kerran Juha ja Anu jotka toitte Kamun, Dion ja Robin kuvattavaksi.

Noora